maanantai 22. helmikuuta 2021

Tällä hajatelmalla ei ole hopeareunusta

Tätä aihetta oon pohtinut, tuuminut ja miettinyt vuosia. Toivoin, että joku päivä saisin siihen "vastauksen" tai "ratkaisun". Näyttää olevan niin, ettei ratkaisua ole. Tai ehkä ratkaisu on juosta kun tähän asiaan törmää. Kyse on manipuloivista ihmisistä ja "väärästä johdatuksesta". Käsitän manipulointina kun saadaan toinen ihminen tekemään jotakin, mitä hän ei itse halua tehdä.

Tämä ei ole feministinen puheenvuoro vaikka saattaa siltä näyttää. Itse vain olen suostunut olemaan eniten manipuloivien miesten vaikutuspiirissä kuin naisten.

Se käy salakavalasti. Siihen liittyy NLP-taidot (luontaiset tai opiskellut) eli keskustelukumppanin mikroilmeiden seuraaminen ja yhteenkuuluvuuden luonti elein, ilmein ja sanoin esimerkiksi. Hallintadraamat, millä viedään toiselta energiaa itselle, näyttävät olevan osa taitavaa manipulointia. Ne ovat usein täysin tiedostamattomia tapoja. Niistä voi lukea lisää esim. James Redfield:n kirjasta Oivaltava Tietoisuus. Tunteisiin vetoaminen, syyllistäminen tai toinen ääripää patalaiskaksi heittäytyminen ovat manipuloinnin, henkisen väkivallan, muotoja. Itsevarmuus ja tietty röyhkeys, charmi tai habitus kuuluu ainakin omissa lankeemuksissani asiaan paljon. Sairainta on, että vaikka aiempien kokemusten perusteella kuulet ja näät (naureskelet sille jopa), että nyt toinen manipuloi ja vielä huonosti (!) et silti suostu uskomaan, että tämä mies, jota rakastat ja jonka kanssa oot aivan varmasti tarkotettu yhteen, voisi olla niin tyhmä, että manipuloi noin huonosti. Jostain syystä leikit mukana ja vielä teet vähättelymielessä kuin hän pyytää. Niin, useinhan hän on jotain pyytämässä, vähän jeesiä johonkin. Silti heität, lainaat, menet ja annat, koska uskot, että nyt on vaan tällanen tilanne ja hetki, että tää on kertaluontonen tapahtuma ja tämä charmikas otus palaa tän jeesin jälkeen maskuliinienergiaansa ja sä saat olla feminiinissä naisena vastaanottavana osapuolena kuten on luonteva olla. Mutta eih! Sama jatkuu ja samaan aikaan kun kuuntelet jotain säälitarinaa (mikä on usein täyttä sontaa tai ainakin vahvasti liioiteltua dädää) tunnet kuinka sisällä velloo vastenmielisyys tuota "alfaurosta" kohtaan, jota niin syvästi kunnioitat, arvostat ja rakastat. Et suostu hyväksymään, että fiilikset vaihtelee ja tällä hetkellä kun mies ei todellakaan saa mitään positiivisia hyrinöitä aikaan, olet vapaa arvioimaan tilanteen uudelleen, vetäytymään touhusta ja odottamaan josko parempaa fiilistä vielä samalta herralta tulee tai jatkamaan matkaa.
Oudointa minusta ovat ihmiset, jotka tekevät tuota kirkkain silmin eli eivät itsekään tiedosta manipuloivansa. Toiset eivät suostu hyväksymään, että itse olisi niin katala, että manipuloisi muita ja ovat mestareita selittämään itselleen ja muille, että oikeastaan vika olikin jälleen muissa ja itse vain tässä koitti selvitä kun elämä on niin rankkaa. Eli kaikkia et pysty syyttämään edes. Pitää vain antaa olla.

Kun itse ajauduin noihin tilanteisiin mulla oli erittäin vahva fiilis, siitä, mitä mun kuuluu tehdä (ja muutamissa tapauksissa henkimaailma tuki asiaa). Tottakai näissä tarinoissa miehellä on usein lähes elämän ja kuoleman kysymys käsillä, jossa autettava on ja nopeasti. Aina on kiire. Ei jää aikaa ajatella asiaa. Sisäinen johdatus ja fiilis kertoo, että "kyllä, minä pelastan rakkaani!" ja sankariviitta viuhuen ryntäät tekemään jotakin, mikä ensinnäkin saa sut olemaan haluamatta miestä enää ja yhtä aikaa tunnet tehneesi oikein. Siinä jää huomaamatta pari asiaa... Taisi tulla tehtyä väärin itseä kohtaan ehkä jopa tehtyä itselle taloudellista tai muun laista hallaa. Ehkä jää joku kiva juttu välistä tämän tähden, jätät hankkimatta jotakin itselle tai laitat oman toiveen vapaa-aikasi vietosta sivuun. Joissain tilanteissa auttaminen ei ollut multa pois enkä pitänyt sitä pahana. Vastavuoroisuutta ei kuitenkaan näkynyt, vaikka tottakai mies saattoi sanoa maagisen lauseen (minkä kuulee heti olevan täyttä kuraa): "Kyllä mä tekisin saman sulle.". Seuraavana ihmetyksen aiheena olikin, miksi mies alkaa "olla kiireinen", vähättelee tai alentaa käytöksellään tai jopa ihan puheillaan, lähtee toisen naisen matkaan jollei jo ole lähtenyt sillä aikaa kun sinä "annat hänelle tilaa" tai vain katoaa. Eli sua on hyväkskäytetty ja todennäkösesti et pidä itsestäs yhtään kun sen ymmärrät. Olet siirtänyt katseen itsestä mieheen, jolloin mies vaistomaisesti vetäytyy pois ja itse koet olevas riittämätön, ruma, vanha, lihava tai mitälie kurjaa. Kun lakkaa rakastamasta itseään on joku vialla.
On totta, että joidenkin noiden miesten kanssa mulla ois ollut sielunsuunnitelma, minkä tunnistin, koska rakastuin ja rakastin, mutta sille ei voi mitään jos mies ei lähe suunnitelmaan mukaan. Ihmisellä on vapaa tahto vaikka hyvin vähän sillä on henkimaailmalle merkitystä.
Mua ei sielu eikä sydän varoittanut tarpeeksi (tai en kuunnellut v*tutuksia, vastenmielisyyden tunteita ja ihan vaan oloo, etten halua tehdä näin), mutta keho alkoi oireilla. Paniikkihäiriöitä, rytmihäiriöitä, närästystä, unettomuutta, lihomista tai laihtumista, hiustenlähtöä ja hermosärkyjä. Keho varoitti ja vasta siitä aloin ymmärtää, milloin suunta on väärä. Tosin damaget oli jo tehty.

Asiakkaille nämä asiat näkyy välittömästi kysyttäessä ja usein hyvissä ajoin. Ehkä tämä onkin mun erikoistumisalue sattuneista syistä. Itse vaan en nähnyt tai suostunut näkemään totuutta kun olin näiden tornadojen keskellä. Rakkaus sokaisee. Silloin empaattisena ihmisenä harvemmin on pokeria kehoittaa toista hoitamaan asiansa itse ja ottamaan yhteyttä kun on positiivisempaa sanottavaa. Se tuntuu hirveän brutaalilta ja itsekkäältä. Jälkikäteen ajatellen se olisi kuitenkin ollut oikein tapa toimia kun rakkauden heidän kanssa halusin. Se ei ole pulaan jättämistä vaan ihmisellä voi olla jopa tärkeä oppiläksy siinä käytävänä, hoidettava homma itse, jotta näkee mihin pystyy ja siinä saattaa pilata sen auttamalla. Uhriutua ei kannata sillä vain se tapahtuu, minkä itse antaa tapahtua.

Vasta tätä kirjoittaessa todella tajusin, että kyllähän mua koitettiin johdattaa. En vain ymmärtänyt, että joskus on ok perua sanansa, olla olematta jääräpäinen, päivittää tilanne ja mieltä saa vaihtaa. Jos koskaan enää lempee ja lovee on mulle tulossa lupaan itelleni yrittää muistaa kuunnella fiiliksiäni ja olla tekemättä mitään, mikä ei hyvältä tunnu. Sitä kai se paljon puhuttu "Seuraa iloa!" tarkoittaa.

Lovee & valoo:

Sanna Kujanen

Nyt kohotaan

 Pitkään on ollut meininki kirjoittaa, mutta itsellä on tapahtunut niin ihmeellisiä asioita, että en oo saanut niitä sanoiksi puettua. Just ...