tiistai 2. helmikuuta 2021

SISÄINEN SOTURI - TULKINNASTA

Olen tilannut vuosia Seppo Tanhuan astrokalenteria. Luen sen aamupalaksi kahvin kanssa jos siellä kuvioita on. Astrologiasta en ymmärrä juuri mitään. Pitkään en löytänyt astrokalenterista yhtäläisyyksiä elämääni juuri lainkaan. Koin silti, ettei tilausta sovi lopettaa ja siitä olen kiitollinen. Nyt huomaan, että viimeaikaisten energiakohotusten aikana ja jälkeen voin lukea astrokalenteria lähes kuin valmiiksi kirjoitettua päiväkirjaa. Nyt natsaa! Ehkä tähdet ovat asettuneet linjaan tai sitten minä olen vihdoin asettunut tähtieni linjaan.

Viime vuoden puolella tilasin Sepon Sisäinen Soturi -tulkinnan. Sen kanssa oli tulla itku ja raivo jääräpäiselle jousimiehelle, mutta tovin pureskeltuani oli pakko myöntää, että näinhän se on. On jännittävää ja hauskaa lukea tulkintaa sillä siinä kerrotaan täysin selvästi suomeksi Sepon kivaan tapaan positiivisten asioiden lisäksi myös kaikki virheet, mitä olen tehnyt päättyneissä parisuhteissani, vaikka itsehän en tee virheitä myöskään elämässä. ;)

Olen erittäin kiitollinen, että tehtäväni tässä elämässä oli jo minulle selvä sillä luin, että minun kohdallani elämäni on työni. Minulla ei tulkinnan mukaan ole yhtä suurta vapautta poiketa polulta kuin muilla sillä olen tullut tuomaan Uuden Ajan viestiä muille ihmisille ymmärrettävällä tavalla. Sisäinen rebelhenki heräsi; miten niin en voi poiketa polulta?! Noh, turha kapinoida sillä tiedän kyllä ihoni alla kun koitan loikkia sivuun. Naurattaa ajatella, miltä olisi tuntunut lukea tuo tulkinta vaikka tauolla raksamaalarina...

Vaikka Sisäisessä Soturissa oli karvaita kohtia, mitkä toki ovat totta elämässäni niin useamman kerran sen luettuani tunsin miten valtava rauha laskeutui sydämeeni. Tieto siitä, että olen todellakin toiminut oikein ja se hölmö usko, mikä kai jousimiehen olemukseen kuuluukin, että minulla on tehtävä, myönnettiin tässä tulkinnassa täysin. En siis ole kummajainen vaan minulla on kosminen lupa ja velvollisuus elää kuin lystään ja voin luottaa omiin usein älyvapaisiin valintoihini täydellä liekillä. On hienoa saada ulkopuolista vahvistusta näkemyksilleni tavasta elää omalla tavallani vastoin tapoja ja perinteisiä ratkaisuja lupaa ja hyväksyntää hakematta. Laitan tähän otteita tulkinnastani sillä ne ovat niin uskomattomia:

"Olet tämän elämäsi myötä toteuttamassa äärimmäisen suurta harppausta matkallasi kohti kosmista tietoisuutta, joka ihmisen elämässä ilmenee kasvavana intuitiona ja tunteiden herkistymisenä. Hyvin usein tällainen herkistyminen ilmenee selvänäköisyytenä tai vähintään voimakkaina aavistuksina, jotka tulevat toteutumaan. Suurin ongelmasi onkin tulla sinuiksi koko ajan herkistyvien tunteittesi kanssa.

Tehtäväsi on oppia olemaan oma ailahtelevainen itsesi, joka välillä toimii hyvin tieteisesti ja toisinaan taas aivan alitajunnan irrationaalisilla (järjenvastaisilla) ehdoilla. Elämäsi etenee parhaiten silloin kun uskallat olla järkevä ja sekoilla aivan omaan tahtiisi muista välittämättä.

Selvätietoisuus ja telepaattiset kyvyt ovat selvimpiä merkkejä tästä kuviosta, joka symboloi useiden elämien aikana tapahtunutta kehitystä ja sen huipentumaa alkemiallisen tiedon välittämisessä omaan ja muiden elämään. Puheessasi ja sanoissasi on maagista voimaa.

Tiedonvälittäjänä voi toimia vain sellainen ihminen, joka sopeuttaa perhe-elämänsä tehtäväänsä vastaavaksi.

Olet saanut kunnian toimia kosmisen muutoksen toimeenpanijana maapallolla henkilökohtaisen elämäsi välityksellä. Elämäsi henkinen päämäärä palvelee sinun lisäksesi paljon suurempaa kosmista todellisuutta eikä sinulla ole samanlaista oikeutta poiketa omalta polultasi kuin monilla muilla. Sinulla on sisimmässäsi tieto niistä monista muutoksista, joita tulet elämässäsi kohtaamaan ja siksi sinulle on niin tärkeää säilyttää vapautesi ja riippumattomuutesi mahdollisimman puhtaina. Elämääsi ei mahdu omistavia ihmissuhteita ainakaan kovin pitkäksi aikaa kerrallaan, sillä ahdistus iskee salamana kimppuusi heti kun koet olosi rajoitetuksi.

Kolmioaspektiin liittyy karmallisia ihmissuhteita, jotka ovat pitkäaikaisia ja vaativia. Sinulla on perustavanlaatuista ymmärrystä inhimillisestä rakkaudesta ja siksi saatat ymmärtää kumppaniasi liian pitkälle. Sinulla on voimakas aiemmista elämistä juontuva pyrkimys korjata läheisten ihmistesi sisäiset ongelmat korkean tietoisuutesi avulla, mutta tämänkertainen elämäntehtäväsi on keskittyä ensin oman elämäsi järjestelyyn. Joskus tuskallisenkin vapautumisen jälkeen huomaat olevasi vihitty korkeampaan tietoon. Sinä tiedät mitä teet ja pääset elämässäsi pitkälle, jos uskallat luottaa omiin fiiliksiisi järjenkäytön sijasta. Vahva kundaliini-energia edellyttää oman seksuaalisuutesi tunnustamista ja toteuttamista, jotta kehon vapautumisen myötä myös henkiset valmiutesi saavat mahdollisuuden kehittyä täyteen mittaansa."

Tällaisia ja paljon muita asioita saan Sisäinen Soturi -tulkinnasta lukea. Erittäin vaikuttavaa tekstiä! Ja totta! Perheenäni on yksi kissa. En ole hankkinut lapsia enkä avioitunut. Eli vahvaa oman tien kulkua ja riippumattomuutta harjoitan. Nyt ymmärrän, miksi. Hämmästyin, miten paljon asioita persoonallisuudesta näkee tähtikuvioista. Pidän rakkautta elämän tärkeimpänä asiana. Minusta se on kaikki, mitä on. Vihloi sydäntä paikoin tulkinnan lukeminen, mutta ravitsevaa tietoa siitä sain. Käsitin ensin, ettei minulle rakkaus kuulukaan, mutta toki kuuluu. Vain omalla tavallani. Kun sitten jätin tekstin muhimaan alitajuntaan minulle valkeni lopulta, millaisen suhdemallin haluan ja, mikä minulle sopii. Valtava pirskahteleva vapauden ja riemun purkaus otti valtaansa. Toistaiseksi vielä ei ole ilmennyt taiteellista lahjakkuutta eikä taipumusta keksijyyteen, mitä tulkinnassa mainittiin, mutta ootellaas... Voisin kirjoittaa tästä vaikka loppupäivän, mutta lukekaa te omanne. Olen tätä muutamille asiakkailleni suositellutkin jo ja tulen suosittamaan, mikäli tuntuu elämä olevan solmussa tai "väärin". Itse koen valtavaa kiitollisuutta tulkinnasta ja Sepon tavasta kertoa asiat niin, että jopa minä otan ne vastaan.

"There is one thing i will say to you if you want to love me my whole life through: I'm not like everybody else." - Kinks

Sepon ja hänen tulkinnat löydät: astro.fi

Lovee & valoo:

Sanna Kujanen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kohotaan

 Pitkään on ollut meininki kirjoittaa, mutta itsellä on tapahtunut niin ihmeellisiä asioita, että en oo saanut niitä sanoiksi puettua. Just ...